Tilanne 27.5.2013

  • Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt luvan kunnostushankkeelle

  • Varsinais-Suomen ELY- Keskus on myöntänyt osittaisen rahoituspäätöksen hankkeen aloittamiseksi. Päätöksen jälkeen kustannusarviota on tarkennettu ja lopullinen päätös tulee lähiaikoina.

  • Jo aiemmin Ruokojärven osakaskunta ja Kankaanpään kaupunki ovat tehneet päätökset omarahoitusosuuksista ja hankkeen käynnistämisestä

  • Kankaanpään kaupunki on nimennyt hankkeelle ohjausryhmän. Hankkeen vastuuvirkamiehenä on Teknisen keskuksen johtaja Marja Vaajasaari ja projektipäällikkönä Jukka Tutti.

  • Ruoppaustöiden osuus on kilpailutettu. Urakoitsijaksi tuli Länsikone Oy, joka toteuttaa ruoppaustyöt yhdessä Länsi-Suomen Järviperkaus Oy:n kanssa

  • Ruoppaustyöt aloitettiin maaliskuun lopulla toteuttamalla Seppälänlahden perukkaan veneväylä ja laskeutusallas. Töitä jatkettiin huhtikuussa Narvinlahden etelärannan ruoppauksella.

  • Lupaehtojen mukaisesti ruoppaustyöt keskeytettiin kesäajaksi. Ruoppaus jatkuu syyskuussa 2013.

  •